Narukerän P21 pelaa Suomenmestaruudesta
Julkaistu: 26.02.2020 00.00

Narukerän P21 pelaa Suomenmestaruudesta

Nuorten jääpallomestaruudet ovat tällä hetkellä ratkaisuvaiheissa. Narukerän P21 joukkue sijoittui runkosarjassa toiseksi ja sai maanantaina kotikentällään välieräottelussa vastaansa Botnian ja HIFK:n yhdistetyn joukkueen. Vieraat olivat pitkään kuskin paikalla, mutta toisella puoliajalla ote rupesi kääntymään Narukerälle. Jaakko Hyvönen ja Eero Paavola heiluttivat porilaisten tahtipuikkoa niin, että varsin tasainen vääntö kääntyi loppujen lopuksi Narukerän 7 – 4 voittoon.Toinen välierä pelattiin Mikkelissä, jossa runkosarjan voittaja Kampparit hävisi yllättäen JPS/WP 35 yj:lle 3 – 4. Tiukkaa oli sielläkin, sillä vieraiden voitto ratkesi vasta jatkoajan jälkeen.

Kampparien häviö merkitsi, että Narukerä pääsee pelaamaan loppuottelun kotikentällään Porissa. Finaali on ensi sunnuntaina 1.3. Vastustaja on siis JPS:n ja WP 35:n yhdistetty joukkue, joka runkosarjassa sijoittui neljänneksi. Ottelu alkaa Amiko-Areenalla klo 13.

Narukerän juniorien menetys ei ole viime vuosina ollut kummoinenkaan, ainakaan verrattuna 1980-90 lukuihin, jolloin elettiin Porin jääpalloilun nousukautta. Juniorimenestystä Narukerällä on 40 SM-mitalin verran, 13 kultaa, 13 hopeaa ja 14 pronssia. 2010-luvulla mitalisaalis on ollut vaatimaton, vain kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Viimeinen A-juniorien (vastaa nykyistä P21:tä) mestaruus on tullut 2001, jolloin joukkueen valmentajana oli Tuomas Erkkilä. Hän on nykyisen P21:n valmennuksessa mukana, joten olisiko nyt vihdoinkin aika kirkastaa seuran mitalikantaa? Paanalla nähdään – sunnuntaina.

Seuran uusimmat