Kausi päättyi liian aikaisin
Julkaistu: 22.02.2020 00.00

Kausi päättyi liian aikaisin

Erinomainen runkosarja loi kovat odotukset pudotuspeleihin, jotka JPS tylysti upotti.

Viime vuoden Suomen mestari pudotti Narukerän suoraan kahdella voitolla ulos mitalipeleistä. Jyväskylässä JPS oli tällä kertaa numeroin 4-3 parempi, kun se onnistui ottelun yliajalla tekemään voittomaaliin. Runkosarjassa Narukerä esiintyi otteluiden loppuhetkillä vahvasti ja kykeni kääntämään otteluita edukseen. Tällä kertaa meno kääntyi, kun toisen jakson hieno nousu tasoihin kahden maalin takaa päättyi hyvän painostuksen jälkeen JPS:n juhliin.

Eero Paavola jatkoi siitä mihin edellisessä kohtaamisessa jäi ja vei pudotuspelien neljännellä maalillaan Narukerän johtoon Jyväskylässä heti ottelun alkupuolella. Paavola laukoi kaukaa ja JPS:n maalivahti haparoi laukauksen sisään. Narukerän johtoasema kesti ottelun 25 minuutille asti, kunnes Jaakko Manninen onnistui tasoittamaan ottelun kulmalyönnistä. Kymmenen minuuttia ennen ensimmäisen puoliajan päättymistä Narukerälle tuli synkkä vaihe, kun JPS teki kaksi maalia reippaaseen minuuttiin.

Toiselle jaksolle Narukerä sai unelma-alun, kun Jaakko Hyvönen laukoi vaparin Rinat Shamsutovin syötöstä taas varsin pitkältä kotijoukkueen maaliin. Narukerä tuli tasoihin ottelun 70 minuutilla, kun Tomi Mustonen onnistui siirtämään pallon verkon perälle. Tässä kohtaa ottelua näytti, että Narukerä on se joukkue, joka onnistuu seuraavaksi maalinteossa. JPS kuitenkin puolusti uhrautuvasti ja sen maalissa Samuel Gerovoi otti tärkeitä laukauksia kiinni.

Narukerän päävalmentaja Jani Raukko onnitteli välieriin mennyttä Jipsiä,
- Kotijoukkue oli tänään äärettömän tehokas ja vei sarjan nyt kovan taistelun jälkeen. Tämä on tulosurheilua ja tällä kertaa meille melkoisen raakaa sellaista. Kova pettymys on päällimmäinen tunne, palkinto kaudesta jäi saamatta ja tunne on, että enemmän olisi ansaittu. Taustalla iso kuva on kuitenkin positiivinen ja hyviä asioita on tapahtunut kauden alla, kun katsotaan tulevaan.

Bandyliigan kaikki puolivälierät katkesivat kahdella voitolla. Välierissä Narukerän pudottanut JPS kohtaa Veiterän ja Akilles saa vastaansa Kampparit.

Seuran uusimmat