Narukerä aloittaa pudotuspelit
19.2.2020 7:22 Uutiset / Pääsivusto

Jaakko Hyvönen sai hienoja uutisia ennen Bandyliigan pudotuspelien alkua.

Jaakko Hyvönen valittiin MM-kisoihin valmistautuvaan Suomen A-maajoukkueen 25 pelaajan ryhmään. MM-kisat pelataan 29.3 – 5.4.2020 Irkutskissa, Venäjällä. Lopullinen 18 pelaajan joukkue muodostetaan maaliskuun alussa ja valmennusjohto tarkkailee pelaajien edesottamuksia vielä seurajoukkueissa. Maajoukkueeseen valittiin myös illan pudotuspelivastustaja JPS:sta Riku Hämäläinen sekä Lasse Tammilehto.

Viime kaudella JPS:n paidassa Suomen mestaruutta juhlinut Hyvönen lähtee johdattamaan omalla panoksellaan Narukerää kohti ensimmäistä taistoa keskiviikkona,
- Viime kaudesta aika paljon muuttunut, mutta edelleen erittäin hyvä joukkue ja hallitseva mestari on heti vastassa puolivälierissä. Jipsillä kuten meilläkin on tavoitteena mennä välieriin ja sinne pääsemme puolustamalla koko joukkueena onnistuneesti ja rakentamalla luovasti maalipaikkoja. Itselle tuli vielä extravirtaa tuosta maajoukkuevalinnasta ja nyt pitää laittaa täydet tehot kaikkiin peleihin, jotta Porissa juhlitaan kauden päättyessä.

Narukerän ja JPS:n kamppailut olivat runkosarjassa vauhdikkaita ja yleisöystävällisiä pelejä. Porissa Kerä karkasi 6-2 voittoon ja kiri Jyväskylässä pelin lopussa 4-3 voittoon. JPS:n joukkueesta runkosarjassa maalipörssin kakkoseksi ja pistepörssin kolmoseksi tehoili Riku Hämäläinen tehden yhteensä 31 maalia. Nikke Tuhkanen oli puolestaan syöttöpörssin jaetulla ensimmäisellä tilalla 31 syöttöpisteellä.

Narukerä nappasi hopeaa kaudella 2012-2013, mutta tuon kauden jälkeen Narukerä ei ole onnistunut ottamaan voittoa pudotuspeleissä. Se on päässyt hopeavuoden jälkeen pelaamaan pudotuspelejä viitenä kautena ja kokenut niissä 10 tappiota. Joukkue lähtee vahvalla uskolla ja päävalmentaja Jani Raukon mukaan hyvällä sykkeellä taistelemaan peli kerrallaan kohti finaalia,
- Narukerä on hyvässä iskussa. Saamme vastaamme erittäin luistelevan nuorekkaan dynaamisen ryhmän. Kovat pelit ovat nyt alkamassa viime vuoden Suomen mestaria Jipsiä vastaan. Meillä on kuitenkin täysi luotto siihen, että tästä parista jatkoon etenee Narukerä.

Narukerän yleisökeskiarvo runkosarjassa oli 464 katsojaa, jota lähdetään nyt pudotuspeleissä nostamaan ylöspäin. Runkosarjassa eniten yleisöä peleihinsä keräsi Akilles, jonka yleisökeskiarvo oli katsojan yli 700. Narukerän yleisökeskiarvo nousi edellisen vuoden keskiarvosta lähes 200 katsojalla ja Raukko toivookin, että Amiko-areenalle saadaan kannustajia runsaasti paikalle,
- Tänä vuonna on käynyt hienosti väkeä peleissä ja nyt kun panokset ovat huipussaan niin uskon määrän kasvavan. Olisihan se hienoa, jos pudotuspeleissä Keräkatsomo pullistelisi ja joukkue saisi sitä kautta lisää virtaa matseihin.


   
Lisää uutisia
Narukerä ry
«  Joulukuu   »
Kategoriat