Narukerä voitti ja ohitti Kampparit sarjassa
Julkaistu: 18.01.2020 00.00

Narukerä voitti ja ohitti Kampparit sarjassa

Nuorten P19 MM-kisoihin valittu Lauri Sirén teki ensimmäisen Bandyliigaosumansa ja ottelun voittomaalin.

Amiko-areenalla perjantai-iltana uusissa valoissa pelatussa ottelussa oli jo hieman enemmän panosta. Kampparit oli yhden ottelun enemmän pelanneena kaksi pistettä kotijoukkuetta edellä sarjassa ja hieman niskan päällä kaadettuaan Narukerän pari viikkoa sitten kotikentällään. Ensimmäisellä puoliajalla näkyikin eräänlainen varovaisuus pelissä ja vaikka tekojää oli liukkaassa kunnossa, niin pelin vauhti ei noussut sellaiseksi mitä tällä kaudella Porissa on parhaimmillaan totuttu näkemään.

Ensimmäisen puoliajan jälkeen tulostaululla oli tasapelilukemat 2-2. Narukerän onnistui siirtyä ottelussa johtoon pelin kuudennella minuutilla toisesta kulmalyönnistään, kun Tomi Mustonen laukoi pallon maaliin. Kymmenen minuuttia myöhemmin Kampparit oli kääntänyt pelin 1-2 johtoasemaksi. Ensin Kimmo Huotelin yllätti Kerä maalivahti Santeri Rantasen laukauksellaan ja hetkeä myöhemmin Iisakki Kaivola löi pallon sisään Ilia Sokolovin antamasta kulmalyönnistä. Narukerän tasoituksen suupaisi Shamsutovin esityön jälkeen maalin läheltä hieman yllättäen Jaakko Hyvönen ja yllätti Kamppareiden maalissa erinomaisesti muuten pelanneen Juuso Tervosen.

Narukerän valmennus teki muutoksia toiselle puoliajalle ja sai joukkueen parempaan vauhtiin,
­- Ensimmäinen jakso oli molemmilta joukkueilta hieman tahmea. Toisella jaksolla peli olikin sitten jo paljon parempaa. Tomi Mustosen siirtyminen pakiksi, Timo Niemen nostaminen sivutueksi ja Niko-Valtteri Koivulan nostaminen ylös rauhoitti ja virkisti peliämme selvästi. Toisella jaksolla loimme lukuisia maalipaikkoja ja siihen voimme olla tyytyväisiä, vaikka lukemat jäivätkin tällä kertaa niukaksi voitoksi, totesi Jani Raukko pelin jälkeen.

Katsojat eivät ehtineet kunnolla takaisin pelin ääreen, kun toisen puoliajan alussa oli tapahtunut jo paljon. Heti jakson alkuun Rinat Shamsutov joutui rikkomaan rangaistuslyönnin arvoisesti, mutta Kamppareiden Santeri Laitisen laukauksen torjui Narukerän kaima Rantanen maalissa. Tilanteen jälkeisestä kulmalyönnistä Laitinen onnistui ja siirsi vieraat Ilia Sokolovin toisen syöttöpisteen turvin johtoon. Shamsutov paikkasi aikaisemman erheensä näyttävästi luoden jälleen kerran pitkän kuljetuksen seurauksena itselleen maalipaikan. Näyttävä laukaus upposi Kamppareiden maaliin ja 48 minuutin pelin jälkeen lukemat olivat 3-3, syötön Shamsutovin maaliin antoi Joona Rajala.

Narukerä loi toisella jaksolla useita erinomaisia maalipaikkoja ja olosuhteet antoivat mahdollisuudet hyvään syöttöpelaamiseen. Kampparit pystyi luomaan jaksolla pari maalipaikkaa, mutta kokonaisuudessaan Narukerän voitto oli tällä kertaa ansaittu. Timo Niemi pelasi tasokkaan ottelun ja oli lähellä onnistua myös maalin teossa. Jaakko Hyvösellä oli useampikin paikka tehdä lisämaaleja ottelussa, mutta Kamppareiden maalivahti pelasi tilanteet hyvin. Ottelussa Narukerän parhaana pelaajana palkittu Rinat Shamsutov teki tehot 1+2 ja antoi yhteensä 15 kulmalyöntiä. Kamppareiden parhaana pelaajana pakittiin Ilia Sokolov.

Pelin nälkäisimmän pelaajan pokaalin pokkasi Lauri Sirén, joka nosti pallon maaliin tunnin kohdalla kulmalyönnin jälkitilanteesta.
- Saimme toisella puoliajalla syötöt napsahtamaan lapaan paremmin sekä parannettiin peliä tätä kautta ja taisteltiin tärkeä voitto. Hieno fiilis tehdä uran ensimmäinen maali. Voittojen tielle oli myös kiva palata ja tästä on hyvä jatkaa kohti sunnuntaina huippumatsia Veiterää vastaan, mietti Siren taiston päätyttyä.
Seuran uusimmat