Aloitetaan kausi Ville Aaltosen seurassa
Julkaistu: 27.11.2020 00.00

Aloitetaan kausi Ville Aaltosen seurassa

Ville Aaltonen pääsee ensimmäisen kerran irti pitkästä aikaan kotijäällä, kun avausviikonlopun ottelut jäivät pelaamatta. Aaltonen lähtee kotiavaukseen rauhallisin mielin eikä ota paineita Narukerän menestysodotuksista,
- Joukkueessa olemme asettaneet tavoitteeksi mennä keväällä pitkälle, joten hyvällä sykkeellä lähdemme hakemaan kaudelle hyvää lopputulemaa.

Aaltonen on kokenut Ruotsissa kaduilla ja halleissa fanaattisten fanien läsnäolon ja odottaa ulkoilmatapahtumaan sunnuntaina Porissakin pientä tuulahdusta sellaisesta,
- Toivottavasti koronasta huolimatta saamme sunnuntaina peliin kivasti väkeä liikkeelle. Katsomoon ja kentän laidalle mahtuu faneja sopivin etäisyyksin ja maskian käyttäen. Matsitsta on tulossa kova, sillä Veiterä on hyvä joukkue. Ensimmäiset piirrot kotijäällä torstaina osoittivat, että Porissa jää on hyvässä kunnossa ja vauhtia tullaan näkemään avauspelissä.


KORONA-ohjeet:
Narukerän ensimmäisessä kotipelissä kioskit toimivat ulkoitiloissa ja Narukerätalon sisälle ei katsojia päästetä. Kentän reunoilla on riittävästi tilaa katsella peliä ja katsomossa tulee pitää riittävät etäisyydet. Tämän lisäksi suositellaan pitää kasvomaskia ja varmistaa, että on terve peliin saapuessa. Käsidesiä on tarjolla. Muistetaan myös jonottaessa noudattaa turvavälejä.

Oheisesta linkistä pääsee tutustumaan jääpalloliiton ohjeistuksiin ja muutoksiin peleissä.
https://www.bandyliiga.fi/l/uunituore-korona-ohjei...