Koneet käynnistyivät toisella jaksolla
Julkaistu: 15.12.2019 00.00

Koneet käynnistyivät toisella jaksolla

Narukerä paransi toisella jaksolla peliään ja käänsi ensimmäisen puoliajan 1-0 tappion lopulta 2-7 voitoksi.

Jani Raukko totesi joukkueen tehneen sen mitä piti pohjoisen kiertueella,
- Tosi vaikea oli tänään peli Oulussa. Saatiin mukaamme kotimatkalle kuitenkin raastavalta pohjoisen matkalta kaikki pisteet. Tänään Oulussa sytyimme myöhään, mutta lopulta otimme runsasmaalisen voiton. Hienoa on, että putkemme jatkuu ja joukkue kerää pisteitä.

Oulussa porilaiset jäivät tällä kaudella ensimmäisen kerran pelijaksolla ilman maalia ja lähtivät toiselle puoliajalle 1-0 tappioasemassa. OLS:n johtomaalin teki Niklas Valtanen, joka oli kotijoukkueen toisessakin maalissa mukana syöttäjänä. Kotijoukkue on sarjataulukossa edelleen viimeisenä, eikä se lopulta kyennyt vastaamaan toisella puoliajalla Narukerän peliin.

Narukerä tasoitti ottelun, kun toista jaksoa oli pelattu 10 minuuttia. Tuon maalin jälkeen Narukerä teki 12 minuutissa vielä kolme lisämaalia ja siirtyi turvalliseen 1-4 johtoon. Narukerän maaleista vastasivat Timo Niemi, Aleksei Gorokhov, Rinat Shamsutov ja Tomi Mustonen. OLS nousi vielä kahden maalin päähän, kun Eemi Dolk kavensi lukemiksi 2-4. Narukerä myllytti vielä edellisen päivän LRK ottelun tapaan maaleja lisäajalla, kun Gorokhov ja Mustonen tekivät ottelun toiset maalinsa. Loppulukemat 2-7 viimeisteli 93 peliminuutilla Ville Raukko. Jaakko Hyvönen jäi ottelussa ensimmäisen kerran tällä kaudella ilman tehopisteitä. Tehotilastossa Hyvönen on tällä hetkellä sijalla kolme. Rinat Shamsutov ja Tomi Mustonen jatkoivat nousuaan pistepörssissä. Pohjoisen kiertueelta Shamsutov keräsi tehot 2+4 ja Mustonen tehot 4+1. Oulussa Aleksi Gorokhov keräsi tehot 2+1.

Kohti joulua mentäessä Veiterä ja Narukerä jatkavat ilman tappioita. Molemmilla joukkueilla on Bandyliigassa kuusi voittoa. Narukerä jatkaa pelejä seuraavaksi Porvoossa Akilleksen vieraana tapaninpäivänä, jonne järjestetään myös fanikuljetus. Seuraava kotiottelu pelataan 28.12, kun vastaan asettuu viime vuoden Bandyliigan voittaja JPS.

Päävalmentaja Jani Raukko mietiskeli hieman jo tulevia pelejä,
- Joulun jälkeen Akilleksen vieraaksi. Toivottavasti saadaan fanibussi täyteen porilaisia. Sarjan alku on ollut nyt tavoitteemme mukainen. Seuraavaksi kotiin saadaankin sitten viime vuoden mestari Jyväskylästä, vielä ennen vuoden vaihdetta. Tuossa kotipelissä on faneja paikalla varmasti paljon ja tunnelma korkealla.

Seuran uusimmat