Selvä voitto Oulusta.
Julkaistu: 19.12.2021 00.00

Selvä voitto Oulusta.

Narukerä lähti lauantaina Ouluun pienen pettymyksen jälkeen, kun odotettu Akilleksen kohtaaminen peruttiin jo toistamiseen. Akilleksen joukkueessa todettiin perjantaina koronatartunta ja joukkue asetettiin heti omatoimisesti karanteeniin.

Kerä pääsi näin ollen pelaamaan lauantaina tuoreilla jaloilla. OLS taas pelasi lauantaina tiukan pelin JPS:ää vastaan, joka päättyi jyväskyläläisten 4-2 vierasvoittoon.

Narukerä olikin heti ottelun alussa hyvällä jalalla liikkeellä ja pakotti vastatuuleen hyökäten kotijoukkueen puolustuskannalle. Pelikello ehti vanheta vain neljä minuuttia kun Ville Aaltonen pamautti vaparista hienolla lyönnillä kerän johtoon. Maalin jälkeen kerä jatkoi pelin hallintaa pitämällä palloa, mutta OLS kuitenkin sai pidettyä vierasjoukkueen pois aivan parhailta laukaisupaikoilta. Vartin pelin jälkeen OLS pääsi kuin varkain tasoittamaan ottelun hienon noston jälkeen. Narukerä kuitenkin sisuuntui tästä ja heti muutama minuutti myöhemmin Kristian Paukkonen taiteili boksissa ja viimeisteli rannelaukauksella pallon maaliin. Maalin jälkeen ottelu jatkui saman kaavan mukaan, kerä piti palloa ja OLS puolusti tiiviisti. Viisi minuuttia ennen taukoa Tomi Mustonen iski kulmalyönnistä kerälle tärkeän pukukoppi maalin ja näin vierasjoukkue pääsi tauolle kahden maalin johtoasemassa.

Toisella puoliajalla Narukerä pääsi pelaamaan myötätuuleen ja tämä näkyi heti toisen jakson alussa. Vierasjoukkue vyörytti jatkuvasti hyökkäyksiä OLS:in maalille eikä oululaiset päässeet oikeastaan lainkaan pelaamaan kerän kenttäpuoliskolle. Ottelussa alkoi olla ratkaisun makua, kun oli pelattu 52 minuuttia. Eero Paavolan koko kentän mittaisen soolon jälkeen hän tarjoili pallon Joona Rajalalle joka viimeisteli tyylikkäästi pallon yläkulmaan. Seuraavan viiden minuutin aikana vierasjoukkueen johtoa lisäsivät ensin Tuomas Antikainen hienolla lyönnillä ja myöhemmin Tomi Mustonen teki päivän toisen kulmamaalinsa. Tämän jälkeen kentällä alkoi hieman tempo katoamaan, kun OLS ei saanut vastatuuleen tuotua palloa Narukerän päätyyn. Narukerä teki vielä kaksi maalia kun ensin Tomi Mustonen viimeisteli hattutemppunsa ja Joona Rajala iski myöhemmin kerän kolmannen kulmamaalin hienolla vedolla.

Narukerä otti siis kotimatkalle mukaan kaksi pistettä hyvän esityksen jälkeen lukemin 8-1. Maalivahti Santeri Rantaselle ottelu oli hänen omien sanojensa mukaan kauden rauhallisin. Kerä jatkaa sarjataulukossa neljäntenä. Kaikilla muilla joukkueilla on kuitenkin enemmän pelejä pelattuna johtuen kahdesta peruutetusta ottelusta. Seuraavaksi Narukerä viettää pientä joulutaukoa ja palaa kentälle tapaninpäivänä Porvoossa Akillesta vastaan!

Tuomas Antikaisen kommentit Oulun reissusta:

Ensimmäinen puoliaika oli meiltä aika perusvarmaa tekemistä. Puolustettiin hyvin ja saatiin luotua myös vastatuuleen tarvittavat maalipaikat. Toinen puoliaika oli meiltä kauden parasta peliä. Hallittiin kenttätapahtumia oikeastaan täysin eikä annettu OLS:lle mitään mahdollisuuksia. Tästä on hyvä lähteä joulun viettoon ja tapaninpäivänä tuoreilla jaloilla Akilleksen kimppuun!

Ottelun tallenne on katsottavissa Satakunnan Kansan sivuilla: https://www.satakunnankansa.fi/urheilu/art-2000008...

Seuran uusimmat