Päävalmentaja Erkkilän ajatuksia tänään alkavasta Suomen Cupista
Julkaistu: 05.11.2021 00.00

Päävalmentaja Erkkilän ajatuksia tänään alkavasta Suomen Cupista

Päävalmentaja Tuomas Erkkilän kommentit ennen Suomen Cupin avausottelua:

Joukkue lähtee odottavaisin fiiliksin kohti Suomen Cup -turnausta. Sateisesta Porista on vihdoin hienoa päästä pelaamaan kunnon pelejä Ouluun. Isolle jäälle emme ole vielä aikaisemmin päässeet, mutta muuten harjoittelu on ollut todella monipuolista ja laadukasta kesästä lähtien.

Suomen Cup on meille välietappi, mistä saamme hyvää palautetta siitä, mitä meidän tarvitsee lähteä parantamaan ennen kahden viikon päästä alkavaa Bandyliigaa. Kuitenkin samalla lähdemme tavoittelemaan tietysti paikkaa finaalissa!

Veiterä on alkuun loistava mittari meille. Taitava, luisteleva sekä vaikeasti voitettava joukkue. Veiterä on päässyt pelaamaan harjoitusotteluja Ruotsissa isolla jäällä, joten etenkin ottelun alussa meidän täytyy olla erityisen tarkkana. Harjoituksissa pelaajat ovat kuitenkin osoittaneet olevansa valmiita.

Ottakaahan kaikki kotisohvilla perjantai illan kunniaksi ottelu seurantaan Youtubesta! Pian nähdään taas pitkästä aikaa myös Amiko Areenalla.

Linkki otteluihin: https://www.youtube.com/user/enjoybandy

Seuran uusimmat