Pronssimitali on kaulassa
Julkaistu: 13.03.2021 00.00

Pronssimitali on kaulassa

Narukerä nousi kahden maalin takaa voittoon pelin loppuhetkillä.

Pronssimitali on voitettu mitali. Narukerälle sellainet ripustettiin pelaajien ja taustahenkilöiden kaulaan perjantai-iltana Jyväskylän Viitaniemen kentällä. Tapa miten mitali napattiin, oli makea ja toi kaikille varmasti vielä extrafiiliksen. Joukkue nousi tunnin pelin kohdalla otetun aikalisän jälkeen 3-1 tappioasemasta maalin johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä reipas viisi minuuttia. Taisteluilme oli tämän jälkeen astetta kovempi ja joukkue puolusti uhrautuen ottelun loppuhetket.

Ottelun alku oli Narukerän ja valkoisissa pelanneet vierailijat painoivat hyökkäyksiä JPS:n maalille. Kolmen kulmalyönnin ja Kristian Paukkosen hyvän maalipaikan jälkeen Rinat Shamsutov purjehti tuttuun tyyliinsä vartin pelin kohdalla läpi kotijoukkueen puolustuksen ja loi itselleen maalipaikan. Tarkka laukaus upposi verkon perälle ja Narukerä johti 0-1. Maalin jälkeen pelin ote siirtyi kotijoukkueelle ja JPS:n onnistui kammeta itsensä 2-1 johtoon puoliajalle siirryttäessä. Ensin Jasu Koljonen onnistui tasoittamaan kulmalyönnistä ja 34 minuutin kohdalla Riku Hämäläinen laukoi kaukaa tarkasti alakulmaan.

Riku Hämäläinen onnistui toistamiseen toisen puoliajan alussa kaukolaukauksella vapaalyönnistä vieden kotijoukkueen 3-1 johtoon. Tunnin pelin kohdalla oli ensin Esa Oksasella hyvä paikka kaventaa, mutta JPS:n puolustus sai blokattua laukauksen. Hetkeä myöhemmin Ville Aaltonen syötti Rinat Shamsutovin täyteen vauhtiin. Kuljetuksen ja laukauksen päätteeksi pallo jäi pyörimään JPS:n maalin eteen, josta kotijoukkueen puolustuksen onnistui siivota se pois. Narukerä otti pian tämän jälkeen aikalisän ja vaihtoi vaihteen pronssiseksi.

Narukerän 3-2 kavennuksen teki Eero Paavola 70 peliminuutin kohdalla. Rinat Shamsutov antoi kulman ja Paavola löi pallon maaliin noustessaan lyöjien takaa lyöntipaikkaan. Ottelua pelattiin tämän jälkeen vartin verran tasaisesti Narukerän hakiessa tasoitusta. Riemukkaan tasoituksen onnistui tekemään Timo Niemi 84 peliminuutin kohdalla Joona Rajalan syötöstä. Ottelun voittomaalista Rajala vastasi itse hienon henkilökohtaisen suorituksen päätteeksi pari minuuttia tasoitusmaalin jälkeen. Ottelun loppuhetkillä JPS sai vielä vaparin Santeri Rantasen horjahtaessa avausheitossaan, mutta tässäkin tilanteessa hyvin pelannut Narukerän puolustus onnistui estämään JPS:n tasoitusmaaliin.

Tuomarin viheltäessä pilliinsä 93 peliminuutin kohdalla päättyi Narukerän kolmen vuoden nousujohteinen projekti pronssimitaliin. Joukkueen päävalmentaja Jani Raukko totesi fiiliksen olevan nyt korkealla ja kiitti Jipsiä hyvästä pelistä,
- Joukkue sai nyt palkinnon kovasta työstään. Pronssipelissä oli erinomainen lataus ja noustiin takaa ohi. Se on loistavan joukkueen merkki. Moni pelaaja on ottanut isoja askeleita, erityisesti henkisesti. Jonain päivänä nämä kaverit ovat vielä mestareita.

Tuomas Erkkilä pohti tunteikkaana pelin jälkeen koko kautta ja myönsi, että tässä joukkueessa on ollut hienoin töpinä missä on saanut kunnian olla mukana,
- Peli kuvasti koko kautta ja kausi kokonaisuudessaan oli kuten tämä viimeinen ottelu. Kauden alussa jouduimme saattamaan ystävän, joukkuekaverin ja veljen haudan lepoon. Tämän jälkeen korona sekoitti koko pakan. Runkosarjan aikana haettiin itseämme ja tänään nousimme karvaan välierätappion jälkeen kahden maalin takaa ohi pronssille.

Erkkilä kertoo joukkueen kaivaneen onnistuneesti aikalisän jälkeen lisää tahtoa ja taistelua esiin,
- Tänään oltiin hyvällä tekemisellä ja pelasimme hyvää jääpalloa. Emme olleet vaikeuksissa mutta JPS karkasi kahden maalin johtoon. Aikalisän jälkeen saatiin vaarallisuutta lisää peliin ja saatiin pelistä otetta. Henkilökohtaisesti olen onnellinen, että Joona Rajala oli meidän voittomaalin tekijä ja sankari. Koko joukkue ansaitsee huikeat kiitokset, mutta Joonan duuni koko joukkueelle on ollut esimerkillistä. Huippupelaaja ansaitsee sankarin viitan. Koko ryhmästä niin pelaajista kuin taustoista hiton ylpeä, mitä tällä kaudella tehtiin.

21-vuotiaat Eero Paavola ja Joona Rajala, joilla yhteismittaa on liki neljä metriä, laittoivat toisena vuotena peräjälkeen mitalit kaulaansa. Viime kauden päätteeksi pelaajien kaulassa riippui P21-sarjan kultamitali. Molemmat pelaajat kertoivat pronssihymyssään, että illan peliin ei ollut helppo lähteä karvaan välierätappion jälkeen.

Eero Paavola vastasi Jyväskylässä joukkueen kavennusmaalista,
- Tuntui, että viimeiseen Veiterä peliin annettiin joukkueesta kaikki, mutta hienosti löydettiin voimaa vielä kauden viimeiseen peliin. Kahden maalin takaa on omissa silmissä kova suoritus ja siihen pystyimme tänään. Täytyy nostaa Joonan voittomaali erikseen esiin. Aivan käsittämättömän upea ratkaisu tuollaiseen paikkaan. Vaikka finaalipaikka oli tänä vuonna todella lähellä, niin kyllä tämä himmeäkin voitettu mitali jokaista varmasti lämmittää. Tulevaisuuteen saatiin joukkueena kokemus yhdessä voittamisesta, joka on iso asia.

Narukerän edellisestä Bandyliigamitalista on kulunut kahdeksan vuotta, joten paluu mitalikantaan maistui Joona Rajalalle,
- Huhhuh, mitä sitä oikein sanoisi. Fiilikset kaudesta tietenkin hyvä, kun mitali kaulassa. Isot odotukset kun lähdettiin kauteen ja tavoitteena kaikilla se kirkkain. Pudotuspelien alkaessa peli alkoi rullaamaan ja nousujohteisesti mentiin koko kausi. Välierätappio oli iso pettymys, mutta urheilu on mitä on. Vaikeeta oli kasata itseä pronssipeliin, mutta yhdessä joukkueen ja valmennuksen kanssa päätettiin, että tämä mitali otetaan ja se tehtiin. Ei annettu periksi ja mentiin ohi. Fiilikset tuomarin viheltäessä pilliin oli todella hieno, saatiin palkinto kovasta työstä kauden päätteeksi.

Joukkue kiittää kaikkia tukijoita ja mukana olijoita. Viikolla alkanut Pronssitaulun täyttäminen tukijoilla jatkuu vielä perjantaihin 19.3 saakka, jonka jälkeen arvotaan mukaan lähteneiden kesken pronssia napanneen pelaajan pelipaita. Arvontapalkinnoksi saa valita kenen tahansa pelaajan paidan.

Narukeräkauppaan on lanseerattu pronssiset tuotteet. Oheisen linkin kautta pääset tilaamaan itsellesi arvokkaan uniikkituotteen ja samalla tuet seuran toimintaan vaikean koronavuoden päätteeksi.
https://www.narukerakauppa.fi/?fbclid=IwAR3vJ_jw0RXUP1LewyuJd0xmfw1Q8p7L6niCW5Bobo4UtOMznaGTSIduC3M

Narukerälle kaudella 2020-2021 Bandyliigan pronssia – On upea saavutus!