Kotipelejä viikonloppuna
Julkaistu: 22.01.2021 00.00

Kotipelejä viikonloppuna

Narukerä kohtaa Bandyliigan avausviikonlopun vastustajat nyt kotikentällään Amiko Areenalla.

Kotiareenalla vastaan asettuvat tällä kertaa sarjan kärkikahinoissa taisteleva JPS sekä Bandyliigan pudotuspelipaikasta taisteleva WP-35. Kauden ensimmäiseltä vieraskiertueeltaan marraskuun lopulla Narukerä saalisti kaksi pistettä, kun se voitti Varkaudessa ja hävisi Jyväskylässä.

Lauantain vastustaja WP-35 on ottanut kauden pisteensä voittamalla tammikuussa kaksi peliä. Ensin kukistui Botnia ja viime kierroksella Oulussa paikallinen luistinseura. Narukerä sai pisteet kotimatkalle Varkaudesta maalin voitolla, joten töitä pitää lauantaina tehdä, jotta pelistä napataan täydet pisteet.

Valmentaja Jani Raukko toivoo jääpallokelejä viikonloppuun,
- WP on saanut peliään hyvin rullaamaan. Niko Nissinen ja Juha Holopainen ovat vaarallisia maalintekoon kykeneviä pelaajia. Toivottavasti olosuhteet ovat kunnossa, niin saamme varmasti hyökättyä kokonaisvaltaisesti ja vahvasti vastustajan päätyyn.

Sunnuntain vastustaja JPS on kokenut vain yhden tappion, kun Veiterä löi sen kotikentällään joulukuussa. Runsasmaalisia voittoja napannut JPS on pelannut lisäksi tasapelin viime kauden mestarin Akilleksen kanssa. Kotiviikonloppu päättyykin todellisen koitokseen, sillä Narukerä ei Jyväskylän vauhdikkaalta joukkueelta ole pisteitä kyennyt ottamaan viimeiseen kolmeen peliin.

Raukko hakee kauden avausottelussa tulleelle tappiolle sunnuntaina revanssia,
- JPS on laadukas ja erittäin luisteleva joukkue, sekä myös erittäin vaarallinen vastahyökkäyksissään. Kauden avauspelissä JPS oli parempi ja nyt halutaan ottaa kotona voitto. Tulossa on erittäin vauhdikas kamppailu, jossa pienet asiat ratkaisevat pelin.

Narukerän joukkueessa Jere-Henrik Koivula sai 200 bandyliigaottelua täyteen vieraspelissä HIFK:ta vastaan. Ensimmäisen ottelun Jere pelasi Bandyliigassa kaudella 2009-2010. Tulevaan viikonloppuun numerolla 41 pelaava Jere Koivula lähtee puolustamaan kurinalaisesti ja lupaa joukkueen tekevän paikoista maaleja,
- Viikonloppuna vastaan tulee kaksi hankalasti voitettavaa joukkuetta, jotka pelaavat hieman eri tavalla. Molemmat joukkueet antavat meille hyvät mahdollisuudet kehittää peliämme kohti pudotuspelejä, jotta ollaan kuukauden päästä sitten mahdollisimman valmiita viemään loppukausi ilman tappiota.

Sunnuntain vastustajan Riku Hämäläinen keikkuu pistepörssin kärkikahinoissa 22 tehopisteellä. Hämäläinen on kolme pistettä perässä kärkipaikalla olevaa Veiterän Eetu Peuhkuria. Kauden 13 maalistaan kuusi Riku Hämäläinen on ampunut rankkarista sisään ja epäonnistunut kertaalleen. Bandyliigassa eniten rankkareita on tuomittu sunnuntain vastustajalle JPS:lle yhteensä yhdeksän kappaletta, joista se on saanut seitsemän sisään.

Bandyliigassa on tällä kaudella ammuttu yhteensä 40 rangaistuslaukausta, joiden onnistumisprosentti on 63%. Monen jääpalloa seuraavan mielestä lähes varmaa maalia rankkarista ei siis kuitenkaan tehdä. Narukerä on saanut tällä kaudella kokeilla seitsemän kertaa maalia pisteeltä, mutta onnistunut vain kolme kertaa Rinat Shamsutovin toimesta. Lauantain vastustajalle WP-35:lle pilkkuja on tuomittu vain yksi, josta joukkue ei maalia saanut aikaiseksi.

Hyvää kautta pelaava Narukerän maalivahti Santeri Rantanen kertoo, että rankkareissa pitää molarin refleksit olla kunnossa,
- Itse yritän miettiä, että onko pelaajalla joku tietty paikka mihin lyö rankkarinsa. Toisaalta yritän saada itseni mahdollisimman rauhalliseksi, jotta pystyn torjumaan laukauksen mahdollisimman hyvillä reflekseillä.

Koronarajoitukset ovat edelleen voimassa, joten otteluun ei oteta yleisöä kuin 10 kpl. Ottelulipun voit käydä ostamassa laittamalla s-postiin toimisto@porinnarukera.fi tilauksesi. Kerro yhteystietosi, niin saat laskun s-postiisi. Lipun hinta on 50 euroa ja se sisältää makkaran sekä kahvin.

Lauantaina klo 15.00 Narukerä – WP-35 ja sunnuntaina klo 13.00 Narukerä – JPS. Ottelut näkyvät myös Satakunnan Kansan striimamina selostuksen kera.