Kausi alkaa vieraskiertueella
Julkaistu: 20.11.2020 00.00

Kausi alkaa vieraskiertueella

Narukerä kohtaa illalla JPS:n ja vierailee kiertueen päätteeksi lauantaina Varkaudessa.


Bandyliigan kausi 2020-2021 alkaa erityisissä olosuhteissa. Edellisen kauden lopulla alkanut korona vaikuttaa edelleen kaikkeen tekemiseen ja sääolosuhteet ovat siirtäneet usealla paikkakunnalla tekojääratojen jäädytyksiä eteenpäin. Kauden toinen aloituspeli Lappeenrannassa jouduttiin siirtämään ja näin ainoa perjantain peli pelataan Jyväskylässä, jonne Narukerä matkaa.

Porissakaan ei tekojäärataa ole avattu, joten Narukerän ainoat ison jään kokemukset rajoittuvat marraskuun alun Suomen Cupin-turnaukseen Oulussa. Kotijoukkue JPS on päässyt pelaamaan jo hyvin isolla jäällä ja viime kaudella Narukerän pudotuspeleissä pudottanut JPS tulee olemaan heti hyvä vastus. JPS pelasi edellisenä viikonloppuna odotuksiin nähden hieman heikon Cup-turnauksen, jossa se hävisi molemmille Helsingin joukkueille, pelasi tasan Veiterän kanssa ja voitti Cupin peleissä vain ilman tehtyä maalia jääneen WP35:n.

Narukerän nuoriso-osastoa edustava Eero Paavola kertoo, että ei ole aikaisemmin päässyt treenaamaan näin hyvässä porukassa, mitä Narukerä tällä hetkellä on,
­- Haastavista lähtökohdista lähdetään ensimmäisiin peleihin. Viikonlopun kiertueelta puuttuu nyt muutama avainpelaaja ja ison jään kokemuksetkin ovat jääneet melko vähäisiksi. Ollaan nyt kuitenkin iloisia, että päästään ylipäätään pelaamaan ja pitämään hauskaa. Olosuhteista huolimatta Porissa on joukkueen tekemisessä ollut erittäin mainio meno ja se lupaa hyvää tulevalle kaudelle.

JPS tulee olemaan mitalisuosikki Narukerän tapaan Bandyliigassa. Jyväskylään on palannut useita paluumuuttajia ja kaiken kaikkiaan ryhmässä on 10 uutta pelaajaa. Kovin paluumuuttaja lienee Tuukka Ässämäki, joka palasi Ruotsissa takaisin. JPS:n hyökkäyspelaaminen on sen vahvuus, joten Narukerän tulee löytää omilla hyökkäyksillään riittävästi aukkoja kotijoukkueen puolustuksesta illan pelissä.

Paavola muistuttaa, että huolimatta lähtökodista jokaisesta ottelusta lähdetään hakemaan voittoa,
- Toiveena on, että kausi saataisiin pelattua ilman isompia koronavaikutuksia läpi. Tällä kaudella ei helppoja pisteitä ole luvassa, sillä sen verran kovia joukkueita on nyt sarjassa. Jokainen peli lähtee kuitenkin 0-0 lukemista liikkeelle ja meidän tavoitteena on tehdä ainakin se maali enemmän kuin vastustaja.

Narukerä lähtee otteluun varamiehisenä, kun Ville Aaltosen lisäksi poissa ovat loukkaantunut Jere Koivula, sekä armeijassa olevat Juho Siren ja Tuomas Antikainen. Aaltosen kausi alkaa viikon päästä kotiotteluilla.

Valmentaja Tuomas Erkkilä tiivistää viikonlopun ensimmäisen ottelun tunnelmat,
- JPS on viime kauden kolmonen ja joukkue, joka laittoi meidät kesälomille. Kotijoukkue on saanut lisää voimaa niin pohjoisesta, kuin Ruotsistakin. Kun sieltä on lähtenyt aika vähän pelaajia pois, niin vastaan asettuu ennakkoon hyvin vaarallinen joukkue, joka on nuori, hyvin luisteleva ja taitava. Pääsemme heti kovaan testiin, jossa heillä on myös pieni etu ison jään kokemuksen osalta, kun taas Kerä hyppää suoraan kaukalosta irti Viitaniemessä. Odotettavissa on vauhdikas ja kova vääntö pisteistä.

Bandyliigan avausottelu JPS – Narukerä klo 19.00 Viitaniemi, Jyväskylä