Molari Rantanen takuumiehenä
9.2.2020 20:13 Uutiset / Pääsivusto

JPS - Narukerä 3-4 (2-1)

JPS:n maaliruisku Riku Hämäläinen teki kaikki kotijoukkueen maalit. Narukerä meni kuitenkin lopussa ohi ja otti tärkeät pisteet.

Kaikissa Narukerän maaleissa mukana ollut tehomies Rinat Shamsutov korosti pelin jälkeen, että joukkueella on mahdollisuudet mennä sarjassa ihan loppuun saakka,
- Sarjassa on hyviä joukkueita, mutta niin olemme myös mekin. Joukkuepelaaminen lähtee siitä, että jokainen pelaaja ymmärtää oman roolinsa ryhmässä ja noudattaa pelikuria. Olemme saavuttaneet nyt hyviä tuloksia ja pelimme on parantunut koko ajan, niin kuin sen pitääkin, kun kausi etenee.

Shamsutov oli vieraspelissä pelipäällä keräten tehot 1+2. Narukerän rankkarin ja pelin voittomaalin ampui sisään kapteeni Esa Oksanen sen jälkeen, kun Rinat Shamsutov oli kaadettu pujottelusuorituksen jälkeen. Ensimmäisen syöttöpisteensä venäläistaituri sai kulmalyönnistä, kun Tomi Mustonen teki kauden 21. maalinsa juuri ennen taukoa Riku Hämäläinen oli ennen Mustosen maalia onnistunut kahdesti. Heti toisen puoliajan alkuun Hämäläinen vei JPS:n uudelleen kahden maalin johtoon.

Narukerän kiri alkoi 68 minuutin kohdalla. Rinat Shamsutov kavensi pelin lukemiin 3-2 Eero Paavolan syötöstä. Hetkeä myöhemmin Eero Paavola teki maalin Shamsutovin syötöstä. Pelin 80 minuutilla Esa Oksanen ampui Shamsutovin kaatumisesta tuomitun rankkarin maaliin.

Narukerän valmentaja Jani Raukko iloitsi, että vaikea vieraspeli kääntyi voitoksi,
- Hieno nousu takaa ja oltiin kärsivällisiä tekemisessä tänään. Henkisesti antaa joukkueelle paljon virtaa loppukauden peleihin ja osoittaa, että vaikka poissaoloja tulee, niin pystymme voittamaan pelejä.

Ottelun viimeisen kymmenen minuuttia JPS painoi kotikentällään kovaa päälle, mutta Narukerä ja sen maalissa hyvin pelannut Santeri Rantanen kestivät paineen,
- Tärkeä voitto ja ottelun alussa ei oikein saatu peliä pyörimään. Ensimmäisellä jaksolla jää oli vähän huono ja pallo pomppi. Harmiksemme JPS pääsi pari kertaa rankaisemaan ennen kuin saimme itse tehtyä tärkeän pukukoppimaalin jakson loppuun. Toisella jaksolla saimme omaa peliämme kuntoon ja luotua tarvittavat maalipaikat. Tällä kertaa sain otettua myös muutaman tärkeän kopin ottelun loppuhetkillä, kun JPS prässäsi kovaa päälle.

JPS voitolla Narukerä varmisti Bandyliigan kolmannen sijan ja pelaa vielä ennen runkosarjan päätöstä kotiottelun HIFK:ta vastaan. Narukerän edellä toisena on Porvoon Akilles, joka on pelannut yhden ottelun vähemmän kuin Narukerä. Jos Akilles häviää molemmat vieraspelinsä sekä Veiterälle, että JPS:lle nousee Narukerä HIFK voitolla sarjassa toiselle tilalle.


   
Lisää uutisia
Jääpallo
«  Heinäkuu   »
Kategoriat