Viikonloppuna vieraita pohjoisesta
Julkaistu: 30.01.2020 00.00

Viikonloppuna vieraita pohjoisesta

Narukerä lähtee tulevaan viikonloppuun Bandyliigan sijalta neljä ja saa vastaansa sarjan tyvipäässä tiukkaa taistoa pudotuspeleihin pääsystä käyvät joukkueet.

Bandyliigaa on jäljellä viisi kierrosta ja Narukerä taistelee tiukasti kärkisijoista. Veiterä ja Akilles ovat karanneet viiden pisteen päähän, mutta sijalla kolme olevalla Kamppareilla on peli enemmän pelanneena yhtä monta pistettä kuin Narukerällä. Porilaisten takana on JPS, jolla on yksi ottelu vähemmän pelattuna kuin Narukerällä ja yksi piste vähemmän kerättynä.

Poriin saapuvat OLS ja Veiterä taistelevat pääsystä pudotuspeleihin yhdessä Botnian ja WP-35 kanssa, joten viikonlopun peleissä riittää panosta kaikille. OLS on ottanut edellisen voittonsa tammikuun alussa, kun se löi kotonaan Varkauden. LRK Tornio riisti pari kierrosta sitten pisteen JPS:ltä 5-5 tasapelillä koettuaan sitä ennen kahdeksan tappiollista ottelua.

Narukerän päävalmentaja Jani Raukko kertoo, että viikonlopun peleihin päästään lähtemään levänneinä maajoukkuetauon jälkeen,
- Molemmat joukkueet tulevat Poriin varmasti iskukykyisinä, sillä jos Kerällä niin myös pohjoisen vierailla on kovat panokset lopuissa peleissä. Molemmat vierasjoukkueet panostavat varmasti vastahyökkäyksiin, joissa ovat olleet hyviä. Haluamme lähteä hallitsemaan peliä ja olemaan tehokkaita yhtään aliarvioimatta vastustajia. Tavoitteena on saada viikonloppuna täydet pisteet ja sitä kautta ylläpitää hyvä asemamme sarjataulukossa.

Viikonloppuna nähdään kentällä myös kaksi tuoretta nuorten mm-pronssimitalistia, kun Lauri Sirén ja Ville Raukko esiintyvät Amiko-areenalla. Miesten maajoukkueessa kolmen maan turnauksessa Ruotsia ja Venäjää kaatamassa ollut Jaakko Hyvönen yrittää jatkaa tehoiluaan pohjoisen joukkueita vastaan. Narukerä saa myös pitkään poissaolleen Eero Paavolan takaisin vahvuuteen loukkaantumisen jälkeen.

Lauantaina klo 16.00 Narukerä-OLS ja sunnuntaina klo 13.00 Narukerä-LRK Tornio.

Seuran uusimmat