Kauden ensimmäinen kotiottelu
Julkaistu: 23.11.2019 00.00

Kauden ensimmäinen kotiottelu

Rinat Shamsutov kotiyleisön eteen ensimmäistä kertaa sunnuntaina.

Kotijoukkue esittelee Amiko-Areenalla kauden ensimmäisessä kotipelissä kolme uutta pelaajaa porilaisille jääpallon seuraajille. Yksi lajin ehdottomimmista legendoista Rinat Shamsutov, Jyväskylästä Suomen mestarina Poriin palannut Jaakko Hyvönen ja erinomaiseksi joukkuepelaajaksi harjoituskaudella osoittautunut Aleksei Gorokhov luistelevat muun joukkueen mukana kentälle, kun Botnia saapuu vieraaksi.

Narukerä vieraili perjantai-iltana Varkaudessa ja otti ansaitusti pisteet mukaan bussiin. Jo Suomen Cupin lohkovaiheessa hyvin toiminut joukkueen puolustaminen jatkui ja WP-35 onnistui vain kolme kertaa maalinteossa. Botnialle tuleva ottelu on kauden ensimmäinen bandyliigapeli. Joukkueet kohtasivat cupin taistossa pari viikkoa sitten. Tuolloin Narukerä oli lukemin 3-1 parempi ja Botnia jäi lohkojumboksi voittamatta peliäkään. Viime kaudella joukkueiden kohtaamisissa Narukerä otti voiton kotikentällään ja Tampereella pelatussa ottelussa pisteet jaettiin.

Pohjalaisten opiskelijoiden vuonna 1969 perustama Botnia ilmoittaa joukkueen pelaajavalmentajan Tero Määttälän mukaan tavoittelevansa ensimmäisessä vaiheessa paikkaa kahdeksan parhaan joukossa. Sen jälkeen on tarkoitus vielä murtautua neljän sakkiin. Joukkueen avauskokoonpanossa tullaan Narukerän tapaan näkemään runsaasti nuoria pelaajia. Peräti seitsemän Botnian nuorta pelaajaa opiskelee jääpallolukiossa Helsingissä. Valmennusjohto kertoo myös, että sen tavoitteena on laittaa joukkueen puolustuspeli kuntoon ja panostavansa vastahyökkäyspeliin, muuten joukkue se jatkaa oman pelinsä kehittämistä siitä mihin se viime kaudella jäi.

Jääpalloa jo yli 30-vuotta ansiokkaasti pelannut Rinat Shamsutov on päävalmentaja Jani Raukon mukaan tärkeä pala joukkuetta,
- On huikeaa nähdä kuinka paljon osaamista ja tietoa lajista saamme tällä hetkellä Rinatin kautta nuoreen joukkueeseemme. Todellinen ammattilainen ja jääpallon Jaromir Jagr nähdään ensi kerran sunnuntaina Porissa tositoimissa. Koko joukkue on odottanut jo jonkin aikaa kotiavausta ja tahtotila esiintyä kotikentällä omille faneille on ollut aistittavissa jo jonkin aikaa.

AMIKO AREENALLA SUNNUNTAINA KLO 13.00 NARUKERÄ – BOTNIA.

Seuran uusimmat