Suomen Cupin lohkovaihe pelattiin Varkaudessa
Julkaistu: 12.11.2019 00.00

Suomen Cupin lohkovaihe pelattiin Varkaudessa

Narukerä voitti neljästä kamppailustaan kolme lukemin 3-1, mutta hävisi Suomen Cupin finaaliin edenneelle Lappeenrannan Veiterälle viimehetken maalilla lukemin 3-2.

Varkaudessa haettiin Suomen Cupin finaaliin vastustajaa Porvoon Akillekselle, joka oli edellisenä viikonloppuna voittanut A-lohkon karsintaturnauksen Oulussa puhtaalla pelillä. Jännittävien vaiheiden jälkeen Narukerä taipui turnauksen toiselle sijalle, kun se hävisi kolmannen ottelunsa Lappeenrannan Veiterälle lukemin 3-2, näin Suomen Cupin finaalista tulee edellisen vuoden uusinta. Suomen Cupin finaali pelataan Veiterän ja Akilleksen välillä Lappeenrannassa tammikuun alussa.

Narukerän päävalmentaja Jani Raukko totesi joukkueen esittäneen turnauksessa hyvää puolustuspelaamista, mutta kaipasi hyökkäykseen huolellisuutta,
- Olosuhteet olivat turnausviikonloppuna hieman hankalat onnistuneeseen hyökkäyspelaamiseen, mutta kyllä meillä vielä sen osalta on ennen sarjakauden alkua harjoiteltavaakin. Meille tehtiin neljässä pelissä vain kuusi maalia, joten puolustuksen pelaamiseen olen tyytyväinen.

Joukkue onnistui Varkaudessa maalinteossa 11kertaa, joista viisi maalia teki tuttu viimeistelijä Tomi Mustonen. Narukerän turnauksen paras pistemies oli Jyväskylästä palannut Jaakko Hyvönen, joka onnistui tekemään yhteensä kuusi (3+3) tehopistettä. Oulun ja Varkauden turnausten pistepörssin vei Akilleksen Rasmus Karttunen kahdeksalla (6+2) tehopisteellä. Narukerän maalissa pelasivat Santeri Rantanen ja Esko Kuusamo. Joukkue koki myös pienen takaiskun kun Aleksei Gorokhov loukkasi kättään.

Joukkueen kapteeni Esa Oksanen totesi turnauksen olleen tässä kohtaa hyvä mittari,
- Päästiin nyt Varkaudessa vihdoin mittaamaan tasoamme suomalaisia joukkueita vastaan. Puolustimme läpi turnauksen mallikkaasti ja ehkä eniten kehitettävää jäi pallolliseen pelaamiseen. Turnaus antoi lisää uskoa tulevaan kauteen, eikä se finaalipaikkakaan lopulta niin kauaksi sitten jäänyt.

Ensimmäisessä cupin ottelussa oli vastassa WP-35. Turnauksen isäntäjoukkue kaatui lukemin 3-1. Päävalmentaja Raukko oli tyytyväinen voittoon,
- Peli oli hieman nihkeää ja WP:n jäädytti peliä hyvin. Molemmilla joukkueilla oli pelissä omat hetkensä ja meillä oli erinomaisia paikkoja lisämaaleihinkin.

Lauantaipäivän toisessa pelissä Narukerä kohtasi Botnian ja jatkoi turnausta puhtaalla pelillä eteenpäin.
Päävalmentaja Raukko oli kohtuullisen tyytyväinen joukkueen pelaamiseen,
- Puolustimme hyvin, mutta hyökkäyspään pelaamista pitää vielä kehittää, vastustaja tosin puolusti erittäin tiiviisti ja teki pelistä vaikean.Tärkeä voitto ja huomenna jatketaan taistelua.

Kolmannessa ottelussa sunnuntaiaamuna Narukerä haastoi tosissaan viime kauden finalistin Veiterän Varkaudessa.
- Ensimmäinen jakso oli Veiterän, mutta toisella jaksolla pääsimme peliin mukaan. Ottelu oli tasoltaan Narukerän peleistä paras. Nousimme kahdesti tasoihin, mutta Veiterä oli tällä kertaa maalin parempi, harmitteli Jani Raukko.

Cupin viimeisestä matsista Narukerä otti taas 3-1 voiton, tällä kertaa Mikkelin Kamppareista. Päävalmentaja Jani Raukko oli tyytyväinen turnaukseen,
- Joukkue voi olla tyytyväinen turnaukseen. Taistelimme tosissaan pääsystä Suomen Cupin finaaliin. Kampparit pelissä puolustettiin taas hyvin ja tehtiin tarvittavat maalit.

Suomen Cupin lohkovaiheen tilastoihin pääsee tutustumaan oheisen linkin kautta: https://finbandy.torneopal.fi/taso/sarjaryhma.php?sryhma=2

Narukerän kausi alkaa 22.11 Varkaudessa, kun se kohtaa WP-35:n. Seuraavana päivänä Narukerä pelaa ensimmäisen kotiottelunsa. Narukerän ottelu alkaa tuolloin klo 13.00 ja vastaan asettuu Botnia.

Seuran uusimmat