Eero Paavola haluaa kirkkaan mitalin
Julkaistu: 07.07.2020 00.00

Eero Paavola haluaa kirkkaan mitalin

Narukerä teki Eero Paavolan kanssa pitkän sopimuksen, joka sisältää mahdollisuuden siirtyä ulkomaille.

Ennen joulua viime kaudella loukkaantunut ja kauden loppupeleihin kuntoutuneelle Eero Paavolalle kuuluu tällä hetkellä hyvää. Paavola aloittaa syksyllä Raumalla opinnot ja panostaa tiukasti uraansa jääpallon parissa. Tämän lisäksi hän allekirjoitti kolmen vuoden sopimuksen Narukerän kanssa.

Paavola pelasi viime kaudella puolet sarjapeleistä ja onnistui puolivälierissä tekemään neljä maalia kahdessa ottelussa, kun JPS pudotti Narukerän harmillisesti jatkosta. Viime kauden otteluissa Paavola teki yhteensä 16 tehopistettä. Paavola kuuluu myös nuorten maajoukkuerinkiin, mutta viime talven epäonnekkaan loukkaantumisen vuoksi Paavolalta jäivät talven MM-kisat väliin. Kauden kruunasi A-junioreiden Suomen mestaruus.

Eero Paavola on tyytyväinen kesäharjoittelun ilmapiiriin ja peräänkuuluttaa tuloksen tekemistä jatkossa,

- Tällä hetkellä on helppo harjoitella, kun kaikki laittavat itseään treeneissä täysillä likoon. Toivotaan, että sama periksiantamaton meno jatkuu tulevissa jäätreeneissä sekä tulevan kauden peleissäkin. Ensi kaudella meidän pitää parantaa edelleen joukkueen tekemistä ja tuloksen pitää olla se kirkkain kauden päättyessä.

Paavolalla on selvä näkemys Narukerän toiminnasta sekä omista tavoitteista tällä hetkellä,

- Seuran tavoitteet ovat selkeät. Jo viime kaudella onnistuimme yhdessä joukkueen ja seuran taustahenkilöiden kanssa nostamaan Narukerää monta askelta ylöspäin pelillisesti sekä imagollisesti. Yleisöä kävi upeasti kannustamassa peleissä. Tosin vieläkin enemmän katsomoon kyllä mahtuu. Joukkueen tavoitteena ei tule olla muuta kuin mitalipeleihin eteneminen. Liian monta vuotta olemme jääneet puolivälieriin. Itse haluan kehittyä jääpalloilijana mahdollisimman pitkälle ja tässä kohtaa opiskella samalla myös ammattia Raumalla.

Eero Paavolan sopimuksen myötä joukkueella on nyt kasassa 14 pelaajasopimusta.

Seuran uusimmat