Jaakko Hyvönen valittiin kuukauden pelaajaksi
Julkaistu: 09.12.2019 00.00

Jaakko Hyvönen valittiin kuukauden pelaajaksi

Narukerän kasvatti Hyvönen kävi viime kaudella Jyväskylässä sekä suorittamassa armeijan, että voittamassa Suomen Mestaruuden palaten täksi kaudeksi takaisin Poriin. Jälki on ollut heti alusta alkaen vakuuttavaa. Suomen Cupissa Hyvönen ehti tehdä neljään otteluun kolme maalia ja kuusi pistettä ja siitä tahti on vain kiihtynyt liigapeleissä. Narukerällä on kulkenut myös joukkueena, sillä porilaiset voittivat marraskuussa kaikki kolme liigaotteluaan.

– Ihan hyvin on kulkenut, vähän yllätyin, että ihan näin hyvin on lähtenyt. Joukkueella kolme peliä ja kolme voittoa, se on myöskin positiivinen asia, Hyvönen sanoo

Narukerä on tehnyt pitkään hyvää jälkeä juniorityössään ja joukkue on parantanut peliään kausi kaudelta alkaen olla valmis taistelemaan tällä kaudella mitaleista tosissaan. Hyvönen on yksi Narukerän juniorityön parhaista tuloksista ja teki debyyttinsä Narukerän edustusjoukkueessa kaudella 2014-15 ollessaan vasta 15-vuotias. Hyvönen pelaa edelleen Bandyliigan ohessa juniorisarjaa ja P21-ikäluokassa jälki on ollut vieläkin murhaavampaa miehen viimeisteltyä kolmeen otteluun 12 maalia.

– Menestykseen tähdätään. Ihan jokainen joukkue pystytään haastamaan ja voittamaan. Viime keväästä on jäänyt mieleen, että kaikki kun uskoo samaan asiaan ja tehdään kaikki mahdollinen sen asian puolesta niin hyvä tulee. Vaikka JPS:n kanssa viime kaudella välillä kontattiin niin koko ajan uskottiin siihen omaan tekemiseen.

– Vuosien saatossa olen saanut vastuuta enemmän ja myöskin uskaltanut ottaa sitä vastuuta. Hyvän kesän olen saanut treenattua, niin fysiikassakin on menty eteenpäin. Murtautuminen A-maajoukkueeseen ja Ruotsiin pelaamaan pääsy ovat seuraavat tavotteet uralla.

Teksti: Aleksi Riikonen

Seuran uusimmat