Olosuhteet eivät lannistaneet Narukerää
Julkaistu: 08.12.2019 00.00

Olosuhteet eivät lannistaneet Narukerää

Ennen ottelun alkua satoi vettä ja jäätä kolattiin veden peitosta. Pelin aikana vesisade muuttui räntäsateen kautta lumisateeksi ja ottelun jälkeen jääkoneet pääsivät auraamaan lunta. Tällä kertaa ei nautittu upeasta jääpallokelistä.

Pelin alkuhaastatteluissa joukkueiden valmentajat odottivat ottelusta muodostuvan taistelukamppailun haastavan kelin johdosta. Kentän pinta oli nihkeä aamupäivän sateesta johtuen ja jääpallon hienoudet jäivät ottelussa odotetun vähäisiksi. Narukerän päävalmentaja Jani Raukko totesi pelin tauottua joukkueensa olleen tällä kertaa tappelevampi osapuoli,
- Tällä kertaa pitää olla oman joukkueen taisteluilmeeseen todella tyytyväinen. Voitimme pääsääntöisesti kaksinkamppailut pelin joka alueella ja olimme joukkue, joka halusi tämän voiton ottaa. Olimme rakentaneet otteluun kaksi taktiikka ja aika nopeasti pelin alussa vaihdoimmekin siihen toiseen. Jotenkin näytti, että olimme tänään kypsempi joukkue haastaviin olosuhteisiin.

Ottelun alussa Akilles oli liukkaampi joukkue ja pääsi pelaamaan miesylivoimalla heti alkuun, kun Rinat Shamsutov otti kampituksesta jäähyn. Akilleksen Denis Sadakov ampui vieraat johtoon ottelun 19 minuutilla hienolla laukauksella, jolle Santeri Rantanen ei maalissa voinut mitään.

Akilleksen maalin jälkeen Narukerä loi painetta vieraiden päähän ja onnistui tekemään ensimmäisen jakson loppuun ensin tasoituksen ja sen jälkeen nopeasti kaksi lisämaalia. Puolen tunnin kohdalla Aleksei Gorokhov pelasi paikan Jaakko Hyvöselle, jonka laukaus upposi Akilleksen maaliin. Narukerä takoi 3-1 puoliaikalukemat parin minuutin sisään. Ensin Hyvönen onnistui toistamiseen Eero Paavolan kulmalyönnistä ja heti perään venäläistaituri Shamsutov karkasi Tomi Mustosen syötöstä läpiajoon.

Ottelun toinen puoliaika toi mukanaan lumisateen ja yli 600 katsojaa sai seurata maalivahtien pitkiä heittoja. Tällä kertaa pitkät heitot eivät tuoneet Akillesta yhtään lähemmäs Narukerää, vaan puolustuksen keskellä joukkuetta johtanut varakapteeni Jere-Henrik Koivula ylläpiti joukkueen taistelevaa ilmettä loppuun saakka,
- Tänään otettiin arvokas asennevoitto, jossa jaksettiin tapella ilmapalloista todella hyvin hyökkäyspäässä ja puolustuksessa. Upea voitto Bandyliigan yhdestä suosikista. Vastustaja taisi hieman hyytyä tai sitten me vaan onnistuttiin hyydyttämään niiden hyökkäyspeli. Upeaa on myös puolustuksessa seurata, kun hyökkääjämme takovat tarvittavat voittomaalit.

Toisella puoliajalla lumisateen yltyessä Narukerän puolustus katkaisi taas yhden Akilleksen ilmapalloista, jonka jälkeen Esa Oksanen vapautti pitkällä pallolla Jaakko Hyvösen läpiajoon. Hyvönen heitti luistinta toisen eteen tunnin pelin jälkeen ja Akilleksen puolustus joutui kaatamaan hänet rankkarin arvoisesti. Hyvönen ampui itse pallon maaliin ja teki ottelun kolmannen sekä kauden 14 tehopisteensä.

Ottelun loppuhetkillä Narukerä taiteli vielä viidennen maalin ja huudatti runsasta kotiyleisöä, kun Tomi Mustonen viimeisteli Oksasen syötöstä loppunumerot 5-1.

Narukerän jatkaa otteluita seuraavaksi pohjoisen kiertueella, kun se kohtaa ensi viikonloppuna ensin LRK Tornion ja seuraavana päivänä OLS:n. Narukerä pelaa Amiko-Areenalla seuraavan kerran 28.12, kun vastaan asettuu viime vuoden Suomen mestari JPS. Ennen tuota ottelua Narukerä vierailee vielä Akilleksen vieraana Tapaninpäivänä.

Seuran uusimmat