HIFK - Narukerä 5-3 (2-1)

Suomen Cup jatkui ottelulla HIFK:ta vastaan


Narukerän ja HIFK:n ottelu jouduttiin pelaamaan varsin nahkealla jäällä, sillä taivaalta tiputti vettä heti pelin alusta alkaen. Jäässä pelaaminen oli erittäin hankalaa, niinpä peli meni hieman roiskiniseksi.
Narukerällä oli alussa hieman vaikeuksia saada pelin juonesta kiinni. Valmennus oli muutellut jonkin verran pelipaikkoja, mikä varmasti osaltaan selittää asiaa. Lisäksi jo etukäteen suunnitellut huilivuorot ohensivat pakkaa.
HIFK menikin ensimmäisellä jaksolla kahden maalin johtoon, ennen kuin Narukerä sain maalihanat auki, Tomi Mustonen kavensi rangaistuslyönnistä tilanteeksi 2-1 ja niissä numeroissa mentiin myös tauolle.
Toisella jaksolla Kerän peli ensin hieman notkahti ja vastustaja pääsi viimeistelemään kolme maalia. Narukerä ei kuitenkaan lannistunut, vaan yritti sitkeästi pelata omaa peliään. Joukkue onnistuikin tekemään pari maalia Maksim Nikishovin ja Jani Aaltosen tehdessä maalin mieheen. Lisäkavennukseenkin oli muutama hyvä paikka. Narukerän valmentaja Heikki Hyvönen harmittelikin,  ettei 5-4 kavennusta saatu aikaiseksi ja lopussa päästy kokeilemaan tasoitusta. Toki vastustajallakin oli omat paikkansa lisätä johtoaan mainitsi Hyvönen, eikä kuulostanut erityisemmin pettyneeltä, vaikka tappio tulikin. Nuori joukkue on kuulemma pelannut ennakkoluulottomasti ja erityisesti ensikertalaisilla on kova halu mennä eteenpäin.

Lauantaina Narukerällä on luvassa vielä toinen ottelu klo 20:40, jossa vastaan luistelee Akilles.

Takaisin edelliselle sivulle

Haku

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT