OLS- Narukerä 4-2 (2-1)

OLS - Narukerä 4-2 (2-1)

Oulussa pelattavan Suomen Cupin alkusarja avattiin perjantaina ottelulla OLS - Narukerä. 

Narukerä lähti  otteluun nuorella joukkueella täysin vailla ison jään kokemusta, kun tuohon vielä lisätään aikainen lähtö Porista (klo 04:00), voidaan lähtökohtia avauspeliin pitää varsin haastavina.
Joukkueen päävalmentaja Heikki Hyvönen oli peliin yksilötasolla tyytyväinen, vaikka tappio tulikin. Osalle pelaajista pelipaikat olivat uusia ja se toi omat lisähaasteensa. 
Pelin ensimmäinen jakso oli varsin tasainen, Ville Raukko iski Narukerän johtoon Joona Rajalan syötöstä pelin 13. minuutilla. OLS kuittasi tilanteen tasoihin neljä minuuttia myöhemmin kulmalyönnistä. Pari minuuttia edellisestä ja OLS meni ensi kertaa johtoon. 
Lisämaaleja ei ensimmäisellä jaksolla enää tehty ja niin tauolle mentiin OLS:n yhden maalin johdossa.

Toinen jakso käynnistyi Narukerän osalta hyvin, Joona Rajala tasoitti pelin 33. minuutilla Maksim Nikishovin syötöstä. Jakso oli huomattavasti rikkonaisempi kuin ensimmäinen, erityisesti OLS jäähyili runsaasti. Narukerän ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään ylivoimaansa, vaan OLS teki vielä pari maalia ja voitti ottelun 4-2.
Hyvönen kaipasi viimeistelyyn lisää terävyyttä, samoin tehottomuus kulmatilanteissa mietitytti päävalmentajaa. Ottelun voittoa ajatellen, joukkue onnistui luomaan aivan riittävästi laadukkaita maalipaikkoja, valitettavasti niistä ei palloa tällä kertaa saatu verkon perukoille.

Narukerän pelit jatkuvat lauantaina kahdella ottelulla, klo 12:20 vastaan luistelee HIFK ja iltaottelussa klo 20:40 Akilles

Takaisin edelliselle sivulle

Haku

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT